EL Etiopiassa

Tama on Etiopia – This is Ethiopia

kesäkuu 15, 2009 at 4:54 pm (1)

Eilen palasin Addikseen ystävieni Hilun ja Hallelujan (vai oliko ne Halu ja Hilleluja) kanssa viikon reissulta pohjoisen vuoristoista ja muista maisemista. Mahtava matka, josta on vaikea kirjoittaa kattavasti kaikkea. Hienoa oli jo se, että Addis (josta en oikein ole oppinut pitämään) jäi taakse ja sain viettää laatuaikaa sekä suomalaisen että täkäläisen parhaan ystäväni kanssa. Ja tietenkin mainion opaskuskimme Ermiaksen. Yritän tarjoilla palasia vaikutelmista.

Yesterday we came back to Addis with my friends Hilu and Halleluja from a one week trip to the northern mountains and other landscapes. Great trip, about which it is hard to write comprehensively. The first things that were great were that I had an opportunity to get out of Addis (which I really have not learned to like) and to spend some quality time with both my Finnish and Ethiopian best friends. And of course our excellent driver-guide Ermias. I try to tell you some pieces of impressions.

Debre Libanos ja Blue Nile Gorge: Yksijalkaiselle Heklaymanot-pyhimykselle nimetty kirkko ja luostari (menetti sen toisen seistyään sillä seitsemän vuotta yhtä soittoa). Viehättävä opasmunkki, josta ei saanut ottaa valokuvaa. Hienot lasimaalaukset. Maisemat jyrkkenevät ja karuuntuvat – ja alhaalla näkyy Sininen Niili! Uusi silta mahdollistaa joustavan ja sukkelan ylityksen akaisemman jopa useamman tunnin jonotuksen sijaan, joka siis tapahtui vanhan sillan aikaan.Väreinä punaista, monta vihreää, vuoristonsinistä. Merkittävimmät eläimet lehmät ja apinat. Yöksi jäädään Debre Markosiin, koska tulee pimeää. Hotellin hanoista ei tule vettä, mutta sitä saadaan ämpärissä. Sähköä on, jippii.

Debre Libanos and Blue Nile Gorge: To the onelegged saint Heklaymanot dedicated church and monastery (he lost the other one after standing on it for seven years). An attractive monk guide, who does not want any photos taken of him. Beautiful stainglasses. The sceneries get steeper and rougher – and there is Blue Nile underneath! The new ridge makes it possible to cross the river smoothly in stead of queuing for hours which often happened with the old one. Colors: red, many greens, mountain blue. Remarkable animals: cows and apes. We stay overnight in Debre Markos since it gets dark. In the hotel taps do not give us water, but we get it in container. There is power, which is nice.

Bahir Dar , Sinisen Niilin putoukset ja Tana-järvi : Amharan alueen vilkas ja väljän oloinen pääkaupunki. Majoitumme kunnianarvoisaan Tana-hotelliin, joka on ihanasti järven rannalla ja oikein viehättävä. Putoukset ovat tätä nykyä lievästi sanoen vaatimaton vesinoro, mikä johtuu sekä kuivan kauden venymisestä että viereisestä vesivoimalasta. Vilkasta (=hermostuttavaa) kaupankäyntiä tien päässä. Huilunsoittoa kauniissa maisemassa.
Tana-järvi on suuri. Lähdemme moottoriveneellä ajelulle ja tutustumaan pariin järven n. 37 kirkosta ja luostarista (kirjallisuudesta lisää informaatiota, suosittelen erityisesti John Grahamin persoonallisia tarinoita). Kotoisa olo, järvellä on mukavaa. Hallelujaa pelottaa. Saarten rauha on kuin toisesta maailmasta, vaikka paikoin harrastetaan myös kauppatoimintaa. Ostan helmet.

Bahir Dar, Blue Nile Falls and Lake Tana: The lively and spaceous capital city of Amhara national region. We accomodate us to the respectful Tana Hotel which is wonderfully located just by the lake and very attractive. The Falls are in these days a fairly modest stream of water due partly to the extension of dry season and partly to the hydropower plant beside it. Lively (=nerve taking) bargaining at the end of the road. Flute playing in a beautiful scenery.
Lake Tana is big. We take a motor boat ride to see a couple of the around 37 monasteries and churches on its islands and peninsulas (more information in literature, I especially recommend John Grahams personal stories). It feels like home on the lake. Halleluja is frightened. The peace on the islands is like from another world, though some petty trade is also done. I byu a local necklace.

Gonder: Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä uljaampia tarinoita Etiopian historiasta kuullaan. Gonderissa tarinoihin liittyvät linnat, jotka hallitsevat kaupungin keskustaa. Kaikki paikalliset (osittain koko Etiopian) hallitsijat rakensivat oman linnansa alueelle. Myös sauna löytyy sekä huikea uima-allas, jonka ympärillä juhlitaan loppiaisena (Timket) värikkäästi Jeesuksen kastamista. Silloin allas täyttyy vedellä ja ihmiset hyppäävät sinne pulikoimaan. Linnoista tulee mieleen Skotlanti ja Turun linna. Täällä on myös kirkko, jonka katon täyttävät afrotukkaiset ja tummasilmäiset etiopialaisenkelit, se on kuuluisa.
Illalla menemme paikalliseen ”yökerhoon” eli Asmari Betiin, jossa vaihtuvat muusikkoparit (laulajat, joista toinen myös tanssittaa yleisön edustajia, toinen soittaa) haastavat yleisön leikkiin, jossa on mahdollisuus saada osakseen ylistäviä lausuntoja itsestään tai vaihtoehtoisesti halventavia solvauksia. Tämä riippuu siitä, kuinka anteliaasti asiakas liimaa seteleitä esiintyjien otsaan ja osallistuu olkapäätanssiin. Jotkut näistä ovat varsinaisia stand up –koomikkoja.
Hotellissa on vettä mutta ei sähköä.

Gonder: The further north you go the more glorious stories about the history of Ethiopia you hear. In Gonder they are connected with the castles that dominate the town center. All the local kings (partly ruling the whole of Ethiopia) built their own castles in the area. You can also find a sauna and a huge swimming pool around which the baptizing of Jesus is colourfully celebrated on Ethiopian Epiphany (Timket) in January. At that time the pool is filled with water and people jump in to swim. The castles remind me of Scotland and the Turku Castle of our own.
In the evening we visit the local ”night club” i.e. Asmari Bet where continuously changing couples of singers (of which the other one also dances with the audience and the other one plays a string instrument) are challenging the audience to a game where you can either get admiring statements about yourself or ruthless insults depending on your willingness of attaching money bills on the artists’ forehead and joining the shoulder dance with them. Some of the singers are real stand up comics.
In our hotel there is water but not power, which is not nice.

Matka Gonderista Lalibelaan: Koko päivä autossa, mutta tylsyyttä ei voi valittaa. Ajamme kiinalaisten rakentamaa ja parhaillaan myös rakenteilla olevaa tietä uskomattomissa maisemissa keskellä vuoria. Pöly tunkee joka paikkaan ja matka etenee hitaasti paikoin erittäin kiharaista (sekä vertikaali- että horisontaalisuunnassa) tietä pitkin. Täällä on suurimmaksi osaksi niin karua, että ei voi käsittää, miten ihmiset voivat täällä elää ja saada syödäkseen. Ja aika usein eivät saakaan. Ihmisiä täällä kuitenkin asuu; sen huomaa jo siitä, että joka kerran pysähtyessämme jostain juoksee porukkaa huutaen ”you, you”. Tarkoituksena on joko a) myydä jotain b) pyytää rahaa ilman mitään kommervenkkeja tai c) solmia kontaktia, usein näitä kaikkia. Mutta ihan ystävällisesti.

The journey from Gonder to Lalibela: The whole day in the car, but not boring. We drive the China Road, predictably constructed and still being under construction by the Chinese, in an unbelievable landscape in the middle of the mountains. Dust finds its way everywhere and we proceed slowly along the curly (both horizontally and vertically) road. Here it is mostly so rough and dry that you really can’t figure out how people can live here and get something to eat. Often they don’t. But still people do live here; you notice it when you stop for a break – people emerging from somewhere shouting ”you, you”. Their purpose is either to a) sell something b) ask for money without any tricks or c) make contact, often all of these. But very friendly.

Lalibela: Tätä ei sanoin voi kuvailla, mutta yritän jotain räpeltää. Kiemurtelevan tien päässä, korkealla vuorenrinteellä, keskellä kuivinta ja karuinta ei mitään on pieni Lalibelan kaupunki maan sisään 1200-luvulla louhittuine kivikirkkoineen. Niitä on 11. Asukkaat ovat ilmeisen köyhiä, mutta täällä on kolme n. viiden tähden hotellia ja lisää rakennetaan. Marraskuusta helmikuuhun ne ovat tupaten täynnä turisteja. Meidän hotellimme on näistä toistaiseksi uusin, nimeltään Mountain View. Nimi kertoo kaiken.
En uskonut etukäteen olevani kovin vaikuttunut maanalaisista kivikirkoista, mutta toisin kävi. Menkää itse katsomaan. Kukaan ei jaksa katsoa kaikkia ottamiani valokuvia.

Lalibela: This can not be described in word, but I still try very briefly. At the end of the winding road, high up on the mountains, in the middle of yhe dryiest and roughest nowhere there is the little town of Lalibela with its eleven rock hewn churches from the 13th century. The dwellers are apparently poor, but there are still three around five star hotels here and still more are built. From November to February they are fully booked. Our hotel is the newest at he moment, naed Mountain View. The name tells it all.
I did not think in advance to be particilarly impressed by the curches, but I got it wrong. Go and see for yourselves. You would be tired to see all the photos I took.

Matka Lalibelasta Addis Abebaan: Matka kestää kaksi päivää, yövymme Kombolchan pienessä kaupungissa, jonka kautta ennen matkustettiin Eritreaan. Viimeisenä matkapäivänä kumppanini saa ripulin, minä olen edellisenä päivänä päässyt eroon siitä. Poikkeamme Senbetessa markkinoilla, mikä on elämys, ja värikäs sellainen. Paikka on Wollon aluetta, joka on kuuluisa mm. nälänhädistä ja erityisen kauniista naisistaan. Ja kyllä sitä kauneutta piisaakin. Värikäs pukeutuminen, oma kampaustyyli ja korujen kantaminen on omaa luokkaansa. Täällä ei juhli valkoinen, joka on niin vallitsevaa perinteisessä pukeutumisessa muualla näkemissäni paikoissa.

Journey from Lalibela to Addis Ababa: The travel takes two days, on the way we stay overnight in Kombolcha which used to be the main crossing on the way to Eritrea. The last travelling day my friend gets diarrhea, I have just got rid of it the previous day. In Senbete we visit the Sunday market, which is a very colourful experience. This is Wollo region, which is known for i.g. famines and their beautiful women. And they are. Colourful clothing, a special hair style and bearing the local jewels is very original. White clothes are not dominating the traditional dressing like in so many other areas I have seen.

Paljon jää tässä kertomatta kaikesta siitä, mitä näkyjä matkan varrella tuli vastaan ja mitä ajatuksia se herätti. Ehkä palaan vielä ihmettelmään niitä tällä palstalla. Tämän matkan jälkeen ymmärrän jotenkin oikeammin, että tarinat siitä, miten ihmiset maaseudulla tässä maassa elävät, ovat totta eivätkä tarinoita menneistä ajoista. Nyt taas Addisissa, joka sekin on osa tätä maata.
Päätän raporttini tähän ja palaan arkipäivään. Strategia odottaa.

Much of all that was experienced and what kind of thoughts came up with it remains untold. I might still come back to wonder about it later on. After this trip I understand somehow more genuinly that the stories about how people live in the rural areas in this country are true stories about today and not only about yesterday. Now I am back to Addis which is also a part of this country.
I hereby finish my report and get back to normal. The strategy is awaiting.